sunnuntai, 12. maaliskuu 2017

EK se antaa syöttöjä palkansaajien lapaan

Kyllä sitä voisi mielensä pahoittaa Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK:n) ja Metsäteollisuuden viimeaikaisista ulostuloista, jos ei sattuisi olemaan kuntavaaleihin valmistautuminen kuumimmillaan. Sitä voisi tyhmempi luulla, että nyt palkansaajat ja muut ei pääomatuloilla elävät ymmärtäisivät kuka on kenenkin puolella. Luulisi Kokoomuksen pienpalkkaisia Sari Sairaanhoitajia ja idealisteja ottavan pannuun, kun 70 kertaa tavallista palkansaajaa enemmän ansaitseva EK:n toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila laukoo kaikkien aikojen aivopierujen vaatimalla, että suomalaisten palkkoja olisi alennettava 10-15 prosenttia.

 

Eli hänen mukaansa olisi tehtävä vielä monta kilpailukykysopimusta (kikyä) peräkkäin, että tavoitteeseen päästäisiin. Mattila siis ansaitseen  yli 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Helppo noilla liksoilla sieltä on huudella Palacesta älyttömyyksiä.  Mattilan palkkaa puolustellaan sillä, että yritykset saavat maksaa johtajilleen millaisia palkkoja tahtovat. No ainakin minä ja monet muut voivat asiakkaina olla kenen asiakkaina haluavat, ainakin niin kauan kun valinnan varaa vielä on. Eli Elisan sopimukset vaan katkolle, eipähän tarvitse osallistua Mattilan kassan kartuttamisen.

 

Millähän mandaatilla Mattila huutelee, kun vasta irtisanoivat keskusjärjestötason työehtosopimusvaikutteiset sopimukset irti. Eli siinä meni sota-aikana solmittu Tammikuun kihlauskin. Ilmeisesti suurporvari luulee, ettei tässä maassa tarvita enää kansallista yhteen hiileen puhaltamista, kun vihollinen ei ole tulossa rajojen yli. Luulenpa, että tahdittomuudellaan Mattila ja muu EK saa kansasta yhteisen vihollisen.

 

Mattilan palkkojen alentamishöyryt ovat luontevaa jatketta EK:n, Suomen Yrittäjien ym. muiden oikeistotahojen toiveajattelua murtaa yleissitovat työehtosopimukset. Työnantajajärjestöt haluaisivat sopia (lue sanella) työehdoista paikallisesti eli heidän tavoitteenaan on alentaa palkkoja ja muita työehtoja. Sopii nähdä onko Suomen kansan enemmistö niin tyhmiä ja lampaita, että alistuvat tällaiseen. Toivottavasti ihmisten silmät vihdoinkin aukeavat ja ymmärtävät ettei kaikkeen paskaan tarvitse suostua. Nyt on mahdollisuus politiikan muutokseen. Kuntavaaleista tulee epäluottamuslause porvarihallitukselle, EK:lle ja muille palkansaajien kurjistajille.

 

sunnuntai, 12. maaliskuu 2017

Hannu Siltalan No:102 Ylen vaalikonenvastaukset 2017 Järvenpää

Terve

Linkki https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/jarvenpaa/ehdokkaat/21243?emp=rt-1.rs-h2N0yS%252F%252BPaf%252F%252BX7%252BXg%253D%253D.po-.pk-.pe-.pen-.pr-.pg-.pp-.pd-.ps-.pp1-.pp2-.pn-siltala.psr-.psx-#candidate

keskiviikko, 29. lokakuu 2008

Vassun vaaliarvioita Järvenpäästä

Työväen tunnuksin itseään mainostanut äärioikeisto sai sitten rökälevoiton valtakunnassa. Järvenpäässä ei Kokoomus sentään saanut kuin yhden lisäpaikan. Keskustapuolueen odottama veret seisauttava vaalivoitto jäi saamatta heidän menetettyään yhden paikan. Saapi kuulla jatkuuko keskustalaisten besservismiläinen huuto Järvenpään valtuustossa entiseen malliin. Järvenpään demarit menettivät myös yhden paikan, mikä on huono asia työväestön kannalta. Myös SKP menetti ainoan paikkansa. Järvenpään vihreät saivat kolme lisäpaikkaa. Nähtäväksi jää oikeistolaistuuko vihreiden politiikka uuden suuremman valtuustoryhmän myötä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Oma puolueeni Järvenpään Vasemmistoliitto kärsi yhden paikan menetyksen, mikä on todella merkittävä tappio. Mahdollisuudet vaikuttaa Järvenpään kunnallispolitiikkaan heikkenivät oleellisesti. Kahden hengen ryhmällä ei kaupunginhallituksen ovet ilman epäpyhiä alliansseja aukene, jos sittenkään. Myös monet lautakuntapaikat, jos isot eivät anna säälipaikkoja vähemmän arvostetuista lautakunnista, jäävät isoja ryhmiä suosivan suhteellisuuden vuoksi saamatta.

 

Uutena ryhmänä Järvenpään valtuustoon nousi Perussuomalaiset. Nähtäväksi jää, miten perussuomalaiset puolueessaan tukahduttavat siellä piilevän rasistisia piirteitä saaneen ulkomaalaisvastaisuuden, joka on oli nähtävissä ympäri valtakuntaa mm. blogikirjoituksissa.

 

Henkilökohtaisesti putosin valtuustosta. Päätin jo ennen vaaleja, jos putoan, niin en enää jatka kunnallispolitiikassa. Lähtiessäni mukaan edellisissä kunnallisvaaleissa 2004 edesmenneen Ilkka Järvisen toiveesta kunnallispolitiikkaan katsoin voivani antaa jotain vuosikymmenten aikana kertynyttä järjestöllistä muuta osaamispääomaan puolueryhmäni käyttöön. Mielestäni siinä onnistuinkin vaikka se muuttunutkaan lihaksi ryhmäni eikä henkilökohtaisen kannatukseni näkökulmasta.

 

Nyt pudotessani valtuustosta ja kohta entisenä kunnallispoliitikkona vapautuu ensi vuonna kymmeniä iltoja ja satoja jos ei tuhansia tunteja aikaa johonkin muuhun. Kymmenvuotias poikanikin totesi, että olen nyt useammin kotona.

 

Toivotan onnea valituille valtuutetuille niin omassa kuin muissakin ryhmissä. Kiitän erityisesti ryhmätoveriani valtuutettu Salli Kivimäkeä ahkerasta, aloitteellisesta ja asiantuntevasta valtuustotyöskentelystä. Kiitän myös muiden valtuustoryhmien edustajia asiallisesta ja arvostavasta yhteistyöstä kaupunginhallituksessa, valtuustossa, sivistyslautakunnassa ja yhteiskuntasuunnitteluvaliokunnassa.

 

ex kuntapoliitikko

maanantai, 27. lokakuu 2008

Kuntavaalit on käyty

Kiitos äänestäjilleni 60 kertaa vaikka se riittänytkään valtuustopaikkaan.

torstai, 23. lokakuu 2008

Tilinteon aika - olenko saanut mitään aikaan valtuustokaudella 2005-2008

Viime kunnallisvaaleissa 2004 olin ehdolla ensimäistä kertaa kunnallisvaaleissa Järvenpään pienimmällä äänimäärällä. Sain kaikkiaan 52 ääntä. Pääsin sisään valtuustoon Vasemmistoliiton kolmantena valtuutettuna. Tunsin melkein ylpeyttä keltaisen keskarin naljaillessa vähäistä äänimäärääni vihatessa sisäänpääsyni tapahtuneet silloisen ääniharavamme Juhani Solantauksen vanavedessä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olenko lunastanut paikkani valtuustossa ja antanut vastinetta niille 52:lle kuntalaiselle, jotka luottivat minuun ja antoivat valtakirjan valtuustoon. Tässä muutamia vaiheita valtuustokauteni ajalta.

Tulin melko pian ryhmämme valtuustoryhmän puheenjohtajaksi Solantauksen muuttaessa pois Järvenpäästä. Tässä roolissa olen ollut neuvottelijan muiden valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa. Ryhmämme kokenein jäsen Ilkka Järvinen oli kaupunginhallituksessa. Ilkka äkillinen poismeno loppukesästä 2007 jätti valtavan aukon ryhmäämme ja koko Järvenpään kunnallispolitiikkaan. Ilkka oli erittäin arvostettu poliitikko yli puoluerajojen. Ryhmämme esitti minua Ilkan seuraajaksi kaupunginhallitukseen. Luovuin tässä yhteydessä sivistyslautakunnan ja yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnan jäsenyyksistä.

Aloitin kaupunginhallituksessa syksyllä 2007. Kaupunginhallituksen jäsenyys toi jäsenyyden kolmessa tärkeässä työryhmässä. Olen jäsenenä kaupungin rekrytointityöryhmässä, maapoliittisessa työryhmässä ja johtamisjärjestelmää kehittävässä ryhmässä.

Toin mukaan valtuustoryhmämme toimintaan aloitteiden tekemisen meiningin. Aloitteiden teko oli ryhmässämme ollut lamassa vuosia. Ryhmämme tekee aloitteet koko ryhmän nimissä, mutta useimmiten aloitteella on ryhmässä joku alullepanija joka on idean keksinyt. Olen henkilökohtaisesti valmistellut aloitteet.

·        Teiden, katujen, kevyenliikenteen väylien ja jalkakäytävien talvikunnossapidon kehittäminen

·         Kompostoinnin edistämisen taloudellinen tuki

·         Ammattitutkinnot ja oppisopimustoiminta edistämään pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden vähentämistä

Ryhmämme muita aloitteita, ovat olleet:

·         Terveydenhuollon ja hammashoidon maksujen korotuksista on luovuttava

·         Järvenpään Vasemmistoliiton valtuustoaloite: Keskustan korttelin no 131(Perhelän kortteli) jokamiehenoikeudesta ja vuokra-asuntotuotannon lisäämisestä  

·         Ikä-ihmisten liikuntaharrastuksen toteuttaminen Järvenpäässä

·         Järvenpään suosittava reilua kauppaa

·         Viheralueiden hoito vähemmän energiaa kuluttavaksi